Oulusta jatkoimme kohti Ruotsia, Piteåån. Siellä vietimme teltassa/autossa yön. Nukkumisesta ei tullut juuri mitään, koska alue oli täynnä koiraporukoita, joilla tuntui riittävän juttua läpi yön. Myös yön aikana saapui lisää porukkaa paikalle. Kehän laidat oli jo kansoitettu meidän saapuessa, mutta saimme teltan kuitenkin kohtuullisen lähelle kehää. 

Tuomarina oli Lena Danker, Suomi.

Coco esiintyi nuorten luokassa. Tuomarin mielestä Coco oli muuten ihan hieno tyttö, mutta raajakorkeutta hän olisi kaivannut lisää. Ja tämä tuomari myös sitten juoksutti. En vissiin aikaisemmin ole juossut maratoonia kehässä, mutta nyt juostiin. Cocon tuloksena oli ERI1, SA, PN3, VARA-SERT ja VARA-CACIB smiley.

Mocca oli varmuuden vuoksi ilmoitettu avo-luokkaan. On meinaan joskus käynyt Ruotsissa niin, että serti mennyt sivusuun, kun koira on ilmoitettu "väärään" luokkaa eli valioihin. Tosin nyt ei sitä sertiä edes tarjoiltu meidän suuntaan. Mocan tulos oli ERI2, SA. Tuomarin mielestä muuten kaunis narttu, mutta sitä raajakorkeutta hän olisi kaivannut lisää. En tiedä sitten minkälaisia kirahveja aussieiden hänen mielestään pitäisi olla. 
Arvostelut ovat hävinneet jonnekin matkan varrella, joten niitä ei nyt ole kirjoittaa tänne eikä myöskään kuvia tältä reissulta.