Perjantaina 7.10.2011 pakattiin auto täyteen tavaraa ja pentuja. Omista koirista mukaan lähtivät Coco (Quit Don't Say U Love Me Del Whymper Delle G.Jorasses) ja Cosmo (Glenhouse's Vital Cosmopolite). Lähdettiin ajamaan kohti Tamperetta, jonne Maarit ja Jouni tulivat meitä vastaan sinne. Pennut siirrettiin Jounin hellään huomaan, joka vei ne sitten Kullaalle. Eli pentuja voi kysellä Maaritilta kennel Glenhouse's.

Maaritin tavarat siirrettiin meidän autoon ja lähdettiin suunnistamaan kohti Helsinkiä ja Länsisatamaa. Lautta kohti Tallinnaa lähti klo 21.30. Matka sujui kohtuullisen hyvin sinne päin mennessä ja olimme Ingalla sitten lopulta n.klo 3 yöllä. Kiireesti nukkumaan, jotta ehtisi edes muutaman tunnin olla pitkällään ennen lauantain näyttelypäivää Valmierassa.

Näyttely alkoi onneksi vasta iltapäivän puolella. Koiria oli ilmoitettu 16 kpl. Tuomari oli jostain itäblokin maasta, en edes muista nimeä enää. Arvostelusta ei ole hajuakaan, kun en taida tuota venäjän kieltä. Käsittääkseni tuloksena oli Cosmon kohdalla PU3 CQ:n (SA) kera. Coco oli omassa luokassaan toinen, joten junnusertiä ei herunut tällä kertaa.

Valmierasta jatkoimme matkaa kohti Liettuaa Siauliauta. Hotelli siellä oli hieno. Huonevarauksissa tuntui olevan jotain epäselvää, mutta virkailijat selvittivät tilanteen ja saimme vierekkäiset huoneet. Sunnuntaina näyttely oli taas iltapäivän puolella. Taaskaan tuomarista ei ole varmuutta, ilmeisesti hän oli Ukrainasta lähtöisin. Arvostelut jälleen kerran venäjän kielellä, joka ainakin meikäläiselle on sama kuin se olisi kirjoitettu hepreaksi Silmänisku. Tuomari mielestäni tykkäsi kovasti Cosmosta, mutta tulos oli sama kuin edellisenä päivänäkin eli PU3. Coco voitti junnuluokan ja sai sen himoitun JUN-SERTin.

Illalla ajoimme taas Ingalle Latviaan yöksi. Maanantaiaamuna takaisin kohti Suomea. Matka tosin tuntui pitkältä, kun kotona oli aamusta sattunut sairaskohtaus, mutta lapset ovat kunnossa ja pappakin on jo kuntoutumassa.