Mikähän siinä on, että kun jotain tapahtuu, niin se on aina yleensä viikonloppu ja päivystävää eläinlääkäri on hankala löytää. Nyt onneksi löytyi Äänekoskelta Hiskinmäen eläinsairaalasta.

Siis päästin Mocan ja Cosmon pikapissille pihalle. Koirat juoksentelivat iloisina ympäri pihaa. Sisälle vislatessani heitä, Cosmo tuli heti, mutta Moccaa ei heti kuulunut. Lapset kertoivat sen olevan etupihalla. Mennessäni katsomaan sitä, huomasin vasemman takajalan olevan veressä Yllättynyt. Ei muuta kuin kiireesti suihkuttamaan jalkaa viileällä vedellä ja katsomaan mistä moinen veren paljous tuli.  Mocca oli juossut rankakasan ohi tai siis ilmeisesti aivan hipoen sitä ja vasen takanen oli osunut terävään rankaan ja viiltänyt polven alapuolelle n. 2 cm pitkän ja n. 0,5 cm syvän viiltohaavan. Ei muuta kuin kiireesti ajamaan kohti Äänekoskea. Jalka vuoti koko matkan, vaikka Pyry pitikin siinä jatkuvasti pyyhettä sekä puristi jalkaa.

Äänekoskella sitten ell Suvi Löytynoja tikkasi Mocan jalan. Hän kertoi, että oli ollut onni onnettomuudessa mukana. Jänne oli ollut näkyvissä, mutta se ei ollut vahingoittunut. Jalkaan laitettiin neljä tikkiä ja nyt Mocca heräilee täällä kotona. Tikinpoisto on puolentoista viikon kuluttua. Nyt sitten täytyy ottaa hieman rauhallisemmin parin viikon ajan eli ei riekkumista toisten koirien kanssa.

 

Mocan kuulumisia 3.9.2010:

Jalka alkaa olla jo kunnossa, noin niinkuin päällisin puolin katsottuna. Haava on parantunut siististi. Sitä on hoidettu joka toinen päivä Betadine + vesi -liuoksella ja hieman suihkuteltu. Tikkien poisto on sitten ensi viikolla edessä.

Suurin ongelma tällä viikolla on ollut se, että kuinka pitää aktiivinen ja energinen koira aisoissa Silmänisku. Mocca ei ymmärrä, miksi se nyt joutuu jatkuvasti liikkumaan ulkona hihnassa ja miksi ei saa riekkua Cosmon kanssa. Selitä sitä nyt sitten sille  Jalka suussa.